Kosmisen post-rockin pioneeri jälleen Suomessa!
Täysiä areenoita maailmalla myynyt Sigur Ròs tarjoilee Vantaan Viihdeorkesterin kanssa mykistävän show´n, jossa kuullaan huikeita orkesterisovituksia yhtyeen uudesta ja vanhasta tuotannosta. Konsertti on osa maailmankiertuetta, joka alkaa USA:sta ja jatkuu Suomen kautta Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan ja Islantiin.
Kosmisen post-rockin pioneeri, islantilainen Sigur Rós, palaa Suomeen – nyt Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Globaalia menestystarinaa lähes 30 vuotta luonut, vannoutunutta fanikuntaansa tasaisesti kasvattanut kulttibändi tunnetaan omaperäisestä, tunnevoimaisesta musiikistaan sekä mykistävän upeasta liveshow´staan.
Sigur Rós on myynyt täysiä festari- ja areenakeikkoja eri puolilla maailmaa. Niin myös Suomessa. Kun yhtye konsertoi Kulttuuritalolla vuonna 2022, liput myytiin hetkessä loppuun. Samoin kävi edellisellä Helsinki Areenan keikalla vuonna 2013. Tämänkertaiset konsertit ovat osa yhtyeen maailmankiertuetta, joka alkaa USAsta ja jatkuu Suomen kautta Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan ja Islantiin.
”Sinfoninen yleisö ei välttämättä tunne yhtyettä, mutta sillä on täällä meilläkin todella paljon faneja”, Vantaan Viihdeorkesterin taiteellinen johtaja Lauri Porra toteaa.
Konsertissa kuullaan sinfoniaorkesterin kanssa levytettyjä kappaleita yhtyeen viimeisimmältä ATTÀ-albumilta sekä tätä konserttia varten sovitettua vanhempaa tuotantoa. Tarjolla ei ole perinteistä viihdemusiikkia vaan enemmänkin tunnelmallisia, tulevaisuuteen kurottelevia ja erilaisia tiloja luovia äänimaailmoja. Luvassa on omaperäinen, maaginen ja mielenkiintoinen elämys.
Orkesteria johtaa Robert Ames.
Järjestäjä: Fullsteam Agency