Takaisin kaikkiin tapahtumiin

25-vuotisjuhlakonsertti: Sinfoninen Club for Five

Club For Fiven juhlavuoden huipennus tekee kunniaa loistaville laulajille, komeille sovituksille ja sinfoniaorkesterin suurelle soinnille.

A cappella -lauluyhtye Club For Five juhlistaa 25-vuotista taivaltaan toteuttamalla pitkäaikaisen unelmansa. Oman ohjelmiston esittäminen sinfoniaorkesterin kanssa on kypsynyt viisikon mielessä jo parinkymmenen vuoden ajan.

– Konsertista on tulossa musiikillisesti monipuolinen crossover. Tässä Vantaan Viihdeorkesteri loistavine muusikkoineen on omimmillaan. Kohtaamme luontevasti eri musiikkityylien leikkauspisteessä ja jaamme saman ennakkoluulottoman mielenmaiseman, yhtyeen perustajajäsen Jouni Kannisto sanoo.

Myös Vantaan Viihdeorkesterissa kohtaamista odotetaan innolla.

– Olemme odotelleet, koska Club For Five saa ajatuksen tehdä yhteistyötä sinfoniaorkesterin kanssa. Kun kuulimme, että tämmöinen projekti on suunnitteilla, halusimme välittömästi saada yhtyeen artistivieraaksemme Musiikkitaloon, VVO:n toiminnanjohtaja Janne Rönnbäck toteaa.

Illan aikana kuullaan musiikkia lähes kaikilta Club For Fiven albumeilta, mutta mukana on myös uusia, levyttämättömiä kappaleita. On covereita ja originaaleja, isoja orkesteriversioita ja puhdasta a cappellaa. On Mikkihiiri merihädässä, Dire Straitsin Brothers in Arms ja kaikkea siltä väliltä. Laajalla skaalalla siis mennään.

Kannisto lupaa, että kun sinfoniaorkesterin kanssa toteutettavasta konsertista vihdoin tulee totta, se todella on sinfoninen. Tästä pitävät huolen maan eturivin sovittajat Marzi Nyman, Pessi Levanto, Jussi Lampela, Artturi Rönkä ja Sampo Kasurinen. Yhtyeen jäsenet

ovat kiljahdelleet riemusta sovituksia kuullessaan ja uskovat myös yleisön ihastuvan niihin.

– Tulossa on monipuolinen ja yllättävä ilta. Kokonaisuus on runsas ja dynaaminen, eikä musiikkimme ole varmaan koskaan kuulostanut yhtä täyteläiseltä. Uskon, että konsertti puhuttelee hyvin monenlaisia ja monen ikäisiä musiikin ystäviä.

Ahkerasti keikkaileva Club For Five ei ole ensimmäistä kertaa Musiikkitalon lavalla.

Edelliskerrasta on kuitenkin aikaa.

–  Musiikkitalo on kohottunut konserttipaikka – poikkeuksellinen sekä yleisön että esiintyjien näkökulmasta. Tässä paikassa ja tämän orkesterin kanssa pääsemme todella juhlimaan!

Konsertin johtaa ylikapellimestari Nick Davies.

Konsertin kesto n. 2h sisältäen väliajan.

Muutokset mahdollisia.

 
Edellinen
Edellinen
20. syyskuuta

Jos rakastat - Kaj Chydeniuksen lauluja

Seuraava
Seuraava
11. lokakuuta

Jos rakastat - Kaj Chydeniuksen lauluja