Vantaan Viihdeorkesteri 75 vuotta - syyskausi avataan juhlakonsertilla

Vantaan Viihdeorkesterin 75-vuotisjuhlaa vietetään ainutlaatuisen juhlakonsertin merkeissä lauantaina 30.9. klo 19:00 Musiikkitalossa.

Vuonna 1948 perustettu Vantaan Viihdeorkesteri on Suomen monipuolisin sinfoniaorkesterikokoonpanolla esiintyvä viihdeorkesteri. Orkesterin menestyksekkäiden vuosien varrella on saatu kuulla mitä monipuolisimpia kattauksia kevyen musiikin klassikoista elokuvamusiikin helmiin. Mukaan mahtuu myös TV-esiintymisiä katsotuimmissa musiikkiohjelmissa sekä lukuisia suomalaisten säveltäjien ja sovittajien kantaesityksiä.

Juhlakonsertin ohjelmisto koostuu elokuvasävelistä Säkkijärven polkkaan ja Frozen-elokuvasta tutusta Let It Gosta Viulunsoittajaan katolla. Laulusolisteina konsertissa esiintyvät

Noora Louhimo, Mari Palo, Ville Rusanen ja Pepe Willberg sekä viulusolistina konserttimestari Mikaela Palmu.

Konsertissa kuullaan myös viiden vuoden välein järjestettävän kansainvälisen Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailun parhaimmistoa sekä palkitaan kilpailun voittajat. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat Sampo Kasurinen, Vili Ollila, Lauri Porra ja Sanna Salmenkallio. Kilpailun sihteerinä ja musiikkituottajana toimii Jussi Lampela.

“Kilpailuun lähetettiin 34 sävellystä ja sovitusta maailmanlaajuisesti, joista kauimmaiset Meksikosta ja Kanadasta. Tuomaristo arvioi miten tekijän persoonallinen jälki kuuluu kappaleessa, miltä teos näyttää paperilla ja miltä kuulostaa notaatio-ohjelmasta tullut soiva versio. Lopullinen päätös kilpailun voittajasta ratkeaa orkesterin esitettyä kappaleet.” Jussi Lampela kertoo.

Lisäksi kuullaan orkesterin taiteellisen johtajan Lauri Porran säveltämä kantaesitys De cladibus in magnas victorias vertendis.

“Teos on sävelletty konserttia varten ja omistettu orkesterille ja sen toiminnanjohtaja Janne Rönnbäckille. Teoksessa solistina toimii sirkustaiteilija Sampo Kurppa. Tämän teoksen kautta toivotan mitä lämpimintä 75-vuotisjuhlavuotta kaikille Vantaan Viihdeorkesterin muusikoille, toimijoille, ystäville ja ennen kaikkea kuuntelijoille.”, toivottaa Lauri Porra.

Konsertin johtaa Vantaan Viihdeorkesterin ylikapellimestari Nick Davies.

Liput tähän ainutlaatuiseen juhlakonserttiin löytyy Ticketmasterista.

Edellinen
Edellinen

Vantaan Viihdeorkesterin isännöimässä Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailussa kilpailussa kolme voittajaa

Seuraava
Seuraava

Syksyn 2023 kausiohjelmassa on juhlatunnelmaa