Kevään 2024 kausiohjelma on nyt julkaistu

Vantaan Viihdeorkesterin kevään 2024 kausiohjelma on nyt julkaistu. Kevätkaudella kuullaan uutta elokuvamusiikkia, loistavia artistivieraita ja kiinnostavia yhteistyöprojekteja.

Vantaan Viihdeorkesterin nousujohteinen tekeminen jatkuu ensi vuonna. Orkesteri on saavuttanut strategiansa mukaisesti kiinnostavia yhteistyöprojekteja, vastannut kävijätutkimuksessa saamaansa palautteeseen tuottamalla uusia elokuvamusiikkikonsertteja sekä panostanut yleisöä kiinnostaviin artistivieraisiin sinfoniaorkesterille sovitetulla popmusiikilla.

Kausi aloitetaan kahdella koko perheelle suunnatuilla uusilla yhteistyöprojektilla; Aleksanterin teatterissa esitettävä Tuomas Kantelisen säveltämä Pukit Pulassa -joulumusikaali jatkuu joulukuulta aina loppiaiseen saakka. Tammikuun loppupuolella Musiikkitalossa 20.1. toteutetaan Ystäväni Tsizik, taianomainen musiikkifantasia, jonka ovat luoneet Erika Hammarberg, Santte Salonen ja Joni Stein. Molemmat teokset johtaa kapellimestari Jonas Rannila.

Helmikuun alussa 3.2. esitetään Myrskyluodon Maija -elokuvakonsertti, jolloin Tiina Lymin ohjaama elokuva nähdään illan aikana Musiikkitalon valkokankailta kokonaisuudessaan sinfoniaorkesterin säestyksellä. Musiikin uuteen Myrskyluodon Maija -elokuvaan on säveltänyt Lauri Porra. Myös Lasse Mårtensonin säveltämä ikoninen tunnusmelodia kuuluu elokuvassa Porran uudelleen sovittamana. Konsertin johtaa kapellimestari Dalia Stasevska.

Helmikuun lopussa 24.2. Pepe Willberg ja Matti Mikkolan luotsaama Saimaa jatkavat suursuosion saanutta yhteistyötään 10-vuotisjuhlakonsertilla Musiikkitalossa. Juhlakonsertissa Saimaa-yhtyettä ryydittää Vantaan Viihdeorkesterin jousi- ja puhallinsoittajat sekä Vaskivuoren lukion kuoro. 

Kevätkauden ensimmäisen artistivieraan Scandinavia Music Groupin konsertissa 23.3. Musiikkitalossa kuullaan yhtyeen suosituimmat kappaleet kunnianhimoisesti uudelleen sovitettuna sinfoniaorkesterille ja bändille. Sovituksista vastaa yhtyeen entinen basisti  Anssi Växby. Konsertin johtaa kapellimestari Eero Lehtimäki.

Lauantaina 13.4. esitetään elokuvamusiikin ystävien laajasti toivoma Hans Zimmer -elokuvamusiikkikonsertti. Tämän konsertin tunnelma pitää varmuudella yleisön otteessaan. Konsertissa kuullaan mestariteoksia jättielokuvista kuten Gladiator, Pirates of the Caribbean, Leijonakuningas, Batman, Top Gun ja Interstellar. Konsertin Musiikkitalossa johtaa Vantaan Viihdeorkesterin ylikapellimestari Nick Davies.

Kevätkauden kruunaa 4.5. esitettävä Anna Puun Elämä kuin elokuva -konsertti. Konsertissa Anna Puu esittää yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa rakastetuimpia kappaleitaan, kuten “Linnuton puu” ja “Säännöt rakkaudelle". Valittuja kappaleita sinfoniaorkesterille on sovittanut joukko Suomen eturivin orkestroijia musiikkituottaja Jukka Immosen johdolla. Konsertissa todistetaan myös ainutlaatuinen jälleennäkeminen, kun vuonna 2008 Idolsissa viimeksi kohdanneet Anna ja konserttia johtava kapellimestari Mikko Franck pääsevät Musiikkitalossa yhdessä esittämään valikoituja helmiä Annan elämän ja uran varrelta.

Liput Musiikkitalon konsertteihin Ticketmasterista. 


Edellinen
Edellinen

VVO kantaesittää Ystäväni Tsizik -musiikkifantasian 20.1. Musiikkitalossa

Seuraava
Seuraava

Vantaan Viihdeorkesterin isännöimässä Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailussa kilpailussa kolme voittajaa